Tulosta

Puheenjohtajan esittely

Leena Arpiainen

Olen kotoisin ihan täältä Etelärannikolta ja aina asunut täällä. Kotipesä on tällä hetkellä Espoon Latokaskessa. Perheeseen kuuluu v.1996 syntynyt poika, vaihteleva määrä koiria (nyt 1 Amerikanakita), 4 inkkarikanoottia ja nelivetoinen auto. Siivilityöni on valtionhallinnossa ministeriön virkamiehenä, lisäksi minulla on oma pieni yritys. Harrastuksiin kuuluu melonnan lisäksi yleisurheilu, jossa toimin valmentajana toisessa isossa, espoolaisessa seurassa.

Ensikosketukseni kanotointiin ajoittuu 80- ja 90-lukujen vaihteeseen, jolloin silloiset työkaverit saivat puhuttua ympäri lähtemään keväiselle jokiretkelle Keski-Suomeen. Minulla ei ollut (onneksi) mitään käsitystä siitä, millainen yhtälö kohtuullisen reippaasti putoavasta tulvajoesta, tasapohjaisesta lasikuitu-inkkarista ja kahdesta noviisista muodostuisi. Kun sitten koikkelehdin nilkka paketissa kyynärkepeillä seuraavat kolme viikkoa, heräsi ajatus siitä, että ehkä kannattaisi opetella melomaan vastaavien haavereiden välttämiseksi tulevaisuudessa.

Otin selvää kotikaupunkini melontaseuroista ja pian selvisikin, että Eskimoissa voisi harrastaa myös avokanootilla. Liityin siis seuraan, ja mukana ollaan edelleen. Tosin aloittelin ohjatun harjoittelun kajakilla, johtuen ihan siitä, että tuolloin ei vielä järjestetty pk-seudulla kursseja inkkaroinnissa. Niinpä sitten meloskelin ympäri Espoon edustan saaria ja treenasin innokkaasti Vantaanjoessa, kaikki tämä Europa-koskarilla. Siitä, että aloitin ensiksi melonnan juuri koskipaatilla ja opin, miten sen saa menemään suoraan sileällä, on ollut mittaamattoman suuri hyöty harrastuksen myöhemmissä vaiheissa. Senkin jälkeen, kun minulle valkeni, että merikajakit ovat paljon pooloja ja koskareita mukavampia sileällä, en ole koskaan kokenut oloani järin kotoisaksi kajakissa. Silloin tällöin osallistuin edelleen avokanoottiporukan reissuille, mutta inkkarointi kolahti kunnolla vasta, kun istuin ensimmäisen kerran sooloon. Se oli rakkautta ensi melaisulla, vaikka silloin minulla ei ollut vielä oikeastaan mitään käsitystä J-vedon saloista. Ostin kuitenkin sen soolon, jota tuolloin olin kokeillut (Mad River Independence), ja niin alkoi eeppinen ystävyyteni tähän lajiin. Sama punainen kanootti on minulla käytössä tänä päivänä, tosin kokoelma on kasvanut sen jälkeen kolmella muulla inkkarilla, jotka nekin ovat usein vesillä. Ei tämä kaikki ehkä ihan hukkaan ole mennyt, sillä nykyisin J-vetokin on jo paljon paremmin hanskassa. Parhaimmillaan olen melonut tuhantisen kilometriä vuodessa, siitä suurimman osan soololla, kaikenlaisissa keleissä ja vesissä. Pidän erityisesti jokiretkeilystä sekä inkkaroinnista aallokossa. Mieleenpainuvimpia melontakokemuksia on ollut lampaiden paimentelu Ounasjoesta takaisin kuivalle maalle, rengasrevontulien katselu Kolovedellä sekä Pohjois-Norjan ja Walesin reissut. Myös Suomi Meloo on tarjonnut paljon mukavia hetkiä ja kivoja ihmisiä melontaurani alkuvuosina. Pahimmissa paikoissa olen ollut varmaankin 1992 ACR:ssä, jossa tuli uitua tulvivissa koskissa enemmän kuin tarpeeksi. Siitä reissusta jäi terve kunnioitus isoja vesiä kohtaan. Myös 90-luvun puolivälin Näätämöjoen retki oli erityisen rankka pitkine vastavirtaosuuksineen, kun kiivettiin joelta kanoottien kanssa takaisin pulterikkoja pitkin Sevettijärvelle. Ahvenanmaalla on tullut kerran haulikonpiippukin naaman eteen, silloin olin kyllä kiitollinen siitä, että oli tullut istuttua ruotsintunnit koulussa niin tunnollisesti. Melontaretkeilyssä vierastan niin monille kajakisteille tärkeän tuntuista kilometrien nielemistä vaikka olen toki kokeillut sitäkin. Retkeilen mieluummin niin, että stressitaso on matalampi; kun ruokaretken lomassa on sopivasti melontataukoja on tasapaino minulle oikeampi.

Eskimoissa olen ehtinyt touhuta parinkymmenen vuoden aikana oikeastaan kaikkea seuratoimintaan liittyvää ja nyt olen siis seuran puheenjohtajana. Eskimoiden vahvuutena näen ennen muuta seuran reilun ja byrokratiaa vieroksuvan toimintakulttuurin, aktiivien vahvan sitoutuneisuuden toimintamme kehittämiseen sekä hyvät taloudelliset resurssit, joista seuramme on saanut nauttia. On ollut hienoa tehdä tätä työtä niin monen upean, samaa lajia harrastavan ihmisen kanssa!

Kirjaudu sisään