Tulosta

Suomi päästä varpaisiin

2100 kilometriä upeita kokemuksia, rajuja koskia, pieniä puroja, suuria järvenselkiä, vedenjakajia, kaunista luontoa, hellettä, tuulta...

karttaReitti meidän 20-vuotismelonnassa toteutui lähes kuin oli suunniteltu. Suurimmat muutokset tulivat veden vähyyden johdosta puolenvälin paikkeilla ylävirtaosuuksilla ja vedenjakajilla. GPS:n mittaama kokonaismatka oli 2098 km, lisäystä suunniteltuun tuli 85 km. Suurimmat erot suunniteltuun tulivat mutkaisilla joilla, missä matkan mittaaminen kartasta on vaikeaa. Monet ovat kysyneet, oliko tuo paras reitti. Siihen on vaikea vastata, koska muita vaihtoehtoja en ole melonut. Reitti oli sellainen, että retki oli mahdollinen tehdä ja silloin se oli riittävän hyvä.

Ruokalista oli hyvin tarkkaan suunniteltu. Emme kuitenkaan voineet noudattaa listaa ensimmäisen viikon jälkeen tarkkaan. Kyläkaupoista ei saa aina sitä mitä haluaa. Etukäteen olimme varautuneet kuivaamalla keväällä kananmunia, vihanneksia, noin 10 kg paistijauhelihaa ja useita kiloja omenia, päärynöitä, banaaneja, kiivi-hedelmiä, mustikoita ja vadelmia. Aamulla söimme yleensä puuroa tai mysliä lämpimän mehukeiton kanssa, johon oli lisätty kuivattuja marjoja. Melonnan aikana oli usein kaksi ruokataukoa, joista toinen oli voileipä/kahvilinjaa ja toinen lähinnä pussikeitto tyyppinen (en enää syö pussikeittoja). Illalla leirissä teimme pääruuan, johon yritimme saada mahdollisimman paljon vaihtelua lisukkeilla ja mausteilla. Lisäksi päivän aikana per meloja meni 1-2 suklaapatukkaa, kourakaupalla kuivattuja hedelmiä ja usein myös urheilujuomaa. Muita tavaroita oli mukana lukuisasti. Tavaralistasta ainoastaan ensiapuvälineet ja yatsy-peli tuntuivat matkan aikana "turhilta".

Huippukunnossa emme kumpikaan olleet, kun lähdimme Nuorgamista. Keväältä melontakilometrejä oli vain parikymmentä, joten melontaintoa oli enemmän kuin kuntoa. Lähdimme suhteellisen rauhallisesti liikkeelle ja teimme alussa taukoineen 8-10 tunnin päiviä. Fyysinen kunto kohosi selvästi jo ensimmäisen viikon aikana. Toisen viikon jälkeen melontakunto oli jo erinomainen ja päivätaipaleet olivat noin 12 tunnin mittaisia. Kolmannen viikon jälkeen kunnossa ei suuria muutoksia tapahtunut. Hierojalla käynti ja kahden päivän tauko Kemijärvellä kolmen viikon reissaamisen jälkeen auttoi palautumiseen. Loppumatkalla lihakset olivat välillä iltaisin aika tukossa, mutta kummasti sitä palautui yön aikana. Hankalimmat fyysiset vaivat retkellä olivat auringon polttamat korvalehdet, minun akillesjänteen kipeytyminen kolmen päivän ajaksi Tolosjoella ja Maken pari pientä viiltohaavaa.

Henkisellä puolella oli ailahtelua enemmän. Alussa oli kovasti intoa. Fyysinen väsymys ja takaiskut aiheuttivat välillä mielialan laskua. Kun oli tiedossa perheen tapaaminen illalla, mieliala kohosi ja mela heilui. Vastatuuli sai useasti ajattelemaan, ettei me ikinä päästä kotiin asti melomalla. Upeat maisemat ja mukavat tapahtumat saivat ikävät asiat väistymään mielestä. Viimeinen viikko oli ehdottomasti rankin henkisesti. Siinä alkoi jo toisen tavat ja käytös välillä ärsyttämään ja ehkä jo pelotti paluu "normaali" elämään. Joustavuudella ja hyvällä (ja saman tyyppisellä) huumorilla pärjäsimme vaikeatkin paikat. Suuri huoli loppumatkalla oli myös vaimon vatsa, mutta onneksi Poika syntyi vasta pari viikkoa reissun jälkeen. Kaiken kaikkiaan isoja riitoja meillä ei ollut, pientä tiuskimista puolin ja toisin pitkin matkaa, ja olemme kavereita edelleen.

Tapahtumia Laskimme ehkä aavistuksen ylilastissa (86+96+ lasti 100-130 kg) olevan Wenonah 18' kevlar Sundowner avokanoottimme Tenojokeen 5.6. Silloin emme tienneet, että edessä tulisi olemaan 1882 km melomista, 137 km kanootin vetämistä kärryillä tiellä tai maastossa, 73 km uittamista ja joessa kahlaamista sekä 6 km kantamista.

Maisemat Tenolla olivat henkeä salpaavat lumisine tuntureineen ja jyrkkine rantatörmineen. Joki oli vielä tulvakorkeudessa. Onneksi sentään jo hiukan laskenut viikon takaisista vuosisadan huippulukemista. Huipputulvan jälkiä oli havaittavissa koko Tenojoen matkalla Utsjoelle asti. Oli 2-3 metriä korkeita jääkasaumia joen penkalla, sortuneita rantamökkejä ja murskaantuneita veneitä.

Ortlieb

Virta oli kuitenkin vielä voimakas eikä joessa ollut samalla tavalla akanvirtoja kuin joessa yleensä on normaalivedenkorkeudella. Tenojoki on myös hyvin leveä eikä sen yli kannata lossata siinä toivossa, että vastaranta olisi parempi. Tämän opimme jo toisen päivän lopussa, kun Tenoa oli jäljellä enää noin 5 km. Ylävirtaan etenimme noin 20 km päivässä.

Tenossa ei ole Nuorgam-Utsjoki välillä kuin yksi kunnon koski -Alaköngäs-. Nyt kosken rannoilla oli niin paljon jäätä, ettei naruilla uittaminen onnistunut, oli pakko siirtyä maalle. Kannoimme tavarat ja kanootin jäälohkareiden yli maantielle Suomen puolelle. Kanootti ja tavarat kärryyn ja vetohommiin. Asfaltilla kaikki sujui hienosti, mutta sitten tuli "oikaistua" vanhan tien kautta. Matkaa oli vain 4 km viiden sijasta, mutta vauhti tippui puoleen hiekan ja mäkien johdosta. Yli 40 m joenpinnan yläpuolella pyörä pehmeään hiekkaan uponneena haikeasti katsoimme Norjan puolen asfaltti tietä aivan joen partaalla. "Tuolla olisi helppo vetää" totesi Make.

Utsjoki on paljon kapeampi joki kuin Teno. Tosin sekin oli vielä tulvassa, 20 - 50 cm yli törmän, joten eteneminen oli väliin hankalaa. Pienet virtapaikat meni mukavasti sauvomalla, mutta Mantokoskella piti siirtyä kahluuhommiin. Pusikkoinen ranta ja kova virta, jossa ajelehti jäälauttoja, tekivät Mantokoskesta erittäin rankan kilometrin. Mantojärvi oli ollut koknaan jäässä 4 vrk aikaisemmin, kun ajoimme lähtöpaikalle. Nyt jäät vyöryivät meitä vastaan koskessa isoimmillaan yli 10 m2 veitsenterävinä lauttoina. Väliin piti odotella kiven takana, että pahimmat lauta menevät ohi ennen kuin jatkoimme matkaa. Mantojärvelle päästyämme mielessä oli vain yksi asia - olivatko jäät lähteneet kokonaan ? Eivät olleet. Yhteen kapeikkoon oli jäänyt useampi iso jäälautta kiinni. Pikaisen tähystelyn jälkeen lähdimme etenemään railoa pitkin. Railo ei ollut kovin pitkä, mutta se mutkitteli ja 5,5 metrin kanootin kääntämien mutkittelevassa railossa ei ole helppoa. Meloja ja kanoottia säästelemättä rikoimme railoa isommaksi ja pääsimme lautan toiselle puolelle. Tämä jäikin onneksi retken viimeiseksi kokemukseksi jäälautoista.

Kaamasjokeen laskevasta Syysjoesta osasin odottaa vauhdikasta, mutta yllätyksenä tuli koskien mataluus ja erittäin terävät kivet. Me meloimme täyteen lastattua kanoottiamme kuin se olisi ollut Royalex-muovia, eli ahtaassa paikassa katsotaan väli josta pääsee pisimmälle ja otetaan vauhtia. Kun sitten kanootti pysähtyy kivien väliin hypätään pois kanootista, vedetään kivien yli ja jatketaan matkaa. Olimme näin edenneet muutaman kilometrin, kun Make sanoi, että kanoottiin tulee vettä. Vastasin, että se tulee vain lahkeiden mukana kahlauksen jälkeen. Tosin välillä epäilys heräsi minullakin, kun koskessa haisi epoksihartsi. Lounastauon aikana kanoottiin oli tullut lisää vettä, joten vuorossa oli pohjan tarkistus. Kanootin pohja oli hurjan näköinen, Ylä-Lapin terävät kivet ja ronski melontatapa olivat kuluttaneet pohjaa paljon. Lisäksi toisessa kyljessä oli noin 15 cm pitkä repeämä, josta tihkui vettä kanoottiin. Oli pienen kriisikokouksen aika. Tosin hätä ei ollut kummoisempi. Aloitimme kanootin paikkauksen: reiän kohta kuivaksi polttamalla siinä spriitä, samalla trangialla vettä kiehumaan, jotta saamme hyvän kuumahauteen nopeuttaaksemme epoksin kovettumista. Itse reikä paikattiin Epoksiliimalla ulkopuolelta sellaiseksi, että vesi ei vuoda läpi. Lopullisen paikkauksen päätimme tehdä välipäivänä 3 vrk päästä. Tästä tuli retken useimmin sanottu lausahdus: "välipäivän hommii !".

Retken ensimmäisenä välipäivänä Inarissa paikkasimme kanootin ja korjasimme suorat melat. Molemmilla oli mukana yksi suora ja yksi taittovartinen puumela. Hyvän puumelan sekä hyvät että huonot puolet tulivat hyvin esiin noin vaativalla ja pitkällä retkellä. Parhaana puolena on melottavuus ja huonoimpana lavan kestävyys kivikossa ja vettyminen. Seuraavana päivänä tungimme kasvaneen tavaramäärän kanoottiin ja lähdimme Juutuan Alakoskeen. Laskureitin katsoimme edellisenä iltana ja pysyimme sillä mainiosti.

Kosken jälkeen äyskäröimme kanoottiin tulleet vedet pois ja jatkoimme leudossa myötätuulessa Inarijärvelle. Juhannukseen oli vielä kaksi viikkoa, mutta aurinko lämmitti niin paljon että uimassa oli käytävä. Vesi oli ihmeen lämmintä. Inarijärvi karuine saarineen teki meihin lähtemättömän vaikutuksen. Melkein toivoi, että olisi voinut jäädä melomaan järvelle. Mutta meillä oli edessä vielä lähes 1900 km ja aikataulu oli tiukka.

Lokan tekoallas yllätti heti alussa, noin 50 m rannasta kanootti karahti kantoon !! Saarten rannat olivat sellaisia vesijättömaita. Olimme noin puolessa välissä tekoallasta ja edessä oli vielä noin 12 km täysin aavaa selkää, kun sivuvastainen aallokko löi muutaman kerran kunnolla sisään. Päätimme rantautua saareen. Ranta oli matala ja rantautuminen hankalaa. Kanootti piti vetää pitkälle puunrunkojen, turvelauttojen ja roskan peittämälle rannalle. Kuva Lokan ranta

Karttaa katsellessa huomasin, että olemme tällä tuulella pahasti saaren vankeina. Jos haluaisimme jatkaa matkaa, pitäisi palata noin 6 km takaisin ja meloa sieltä kilometri vastatuulessa mantereen suojaan. Päätimme jäädä paikoillemme. Päivä kului nukkuessa, syödessä ja kuunnellessa sateen ropinaa ja aaltojen kohinaa. Ensimmäinen herätys oli 01.00. Olisiko keli tyyntynyt yöksi? Vilkaisu järvelle riitti, ei vieläkään asiaa vesille.

Aamulla keskustelimme vaihtoehdoista ja päätimme meloa suoraan vastatuuleen 2 km lähisaareen ja sieltä 3 km mantereelle. Jo vesille lähdössä oli vaikeuksia ja vettä tuli kanoottiin. Olimme edenneet noin 400 metriä välillä äyskäröiden, kun Make sanoi, "Nyt riittää. Kanootti uppoaa ennen kuin olemme vastarannalla". Pienen vitkastelun jälkeen suostuin kääntymään takaisin ja olimme taas samassa saaressa. Olotila ei ollut kaikkein hilpein sinä aamupäivänä. Lounaan jälkeen Make muisti Bill Masonin kirjasta "Path of the Paddle" idean tällaiseen tilanteeseen. Painavin (=melojat) kanootin keskelle ja kevyimmät tavarat melojien paikalle. Olimme olleet jo 30 tuntia saarella, joten innokkaasti teimme väliaikaiset penkit rinkoista, siirsimme tavaroiden paikkaa ja lähdimme vesille uudestaan. Kanootti oli hiukan vaikeampi meloa keskeltä ja vauhti oli hitaampaa. Systeemi toimi erinomaisesti, vasta-aaltoon meloessa kevyt keula nousi aallolle eikä vettä ei tullut kanoottiin kuin ihan nimeksi.

essu_vetaa_iso

Maisemat Kuusamossa olivat komeat, hiekkaharjut, kapeat joet ja punakylkiset männyt jäivät mieleen runsaan vesilinnuston lisäksi. Pienissä joissa oli välillä kaatuneita puita ja matalikkoja ja matkan teko hidastui huolestuttavasti. Erään päivän lopulla eteen tuli moottorikelkkasilta jonka ali ei mahtunut melomalla. Olisiko syynä ollut kuumuus vai väsymys, kun teimme päätöksen. Kyllä kanootti mahtuu ali, kun hypätään pois kyydistä. Vaatteet pois ja hyppäsimme jokeen ja tosiaan uitimme kanootin sillan alle. Kanootti ei tietenkään uinut enää niin syvässä kun olimme poistuneet kanootista. Kanoottia piti painaa syvemmälle ja se onnistui vain ottamalla sillasta jaloilla tukea, jolloin pää oli veden alla. Kanoottia siirrettiin 10-15 cm kerrallaan eteenpäin. Aikaa "operaatioon" meni noin 15 minuuttia eli varmasti kauemmin kuin sillan kiertämiseen maita pitkin. Mutta meillä oli hauskaa ja vedessä olo viilensi mukavasti hellepäivän päätteeksi. Jo Juhannukseen mennessä olimme saaneet kunnon rusketuksen ja pariin kertaan auringon polttamat korvalehdet. Kuusamon jälkeen hellettä riitti kyllästymiseen asti.

Oli jo alkuilta Irni-järvellä ja illan päämääränä Julma-Ölkyn latvapurot. Julma-Ölkky on Hossan retkeilyalueen luoteis puolella oleva järvi, jonka rannat nousevat jopa 80 metriä pystysuoraan. Alun jyrkkä hiekkatie oli raskas kulkea eikä metsätraktorin urakaan ollut helppo vetää. Ura ja polku loppuivat ennen jokea, joten piti ottaa reput täyteen tavaraa ja kävellä purolle. Puro oli pahempi kuin odotimme. Pieni liru kiemurteli metsäisellä suolla häviten välillä kokonaan maan alle, kaatuneita puita oli vähintään 20 metrin välein ja hyttysiä riitti. Välillä oli kanootin levyistä ja metrin syvyistä uomaa. Pitkän kiroilun ja lyhyen neuvottelun jälkeen päätimme viedä reput ensimmäiseen mahdolliseen leiripaikkaan tai paikkaan, josta pääsisi edes hiukan etenemään kanootti vedessä.

Pari sataa metriä tarvoimme puron vartta mättäikössä tai lohkareikossa kunnes näytti siltä, että voisimme laittaa kanootin vesille, telttapaikasta ei ollut tietoakaan. Kanootin ja "Ison Bonzon" (=reppu) haimme kävelemällä harjun päällä. Montaa kymmentä metriä emme päässeet kerralla etenemään ennen kuin jouduimme nostamaan kanoottia puiden yli tai mutka oli niin tiukka ettei kanootti mahtunut kääntymään. Myös laakson reunamat jyrkkenivät ja nousivat, joten enää ei ollut muuta mahdollisuutta kuin mennä puroa pitkin. "Koskissa" vesi levisi kivikkoon ja oli pakko kantaa. Kantomaasto oli tosi vaikea lohkareiden ja jyrkänteiden takia sekä liukas sateesta. Hyvässä maastossa vauhtimme kantamalla on 1 km/h, mutta Julma-Ölkyn latvapuroilla noin 2 kilometrin matkalla vauhtimme oli 0,5 km/h ja siellä pääsi välillä melomaankin. Aikaisemmin retkellä olin välillä miettinyt "Onkohan kukaan melonut täällä koskaan aikaisemmin??". Täällä olin 99,9% varma ettei kukaan aikaisemmin ole kanootilla liikkunut tätä puroa. Niin hullua ihmistä ei varmasti löydy. Julma-Ölkkylle pääsy tuntui voitolle, mutta edessä oli vielä 10 metriä laskua Ala-Ölkylle, jonka toiseen päähän laavupaikalle teimme leirin noin 03 aamuyöllä. Takana oli 16 tuntia rankkaa etenemistä.

Vuokkijärvellä saimme retken vauhdikkaimmat purjehduskelit. Normaalisti vauhtimme purjehtien oli 5-8 km/h. Nyt myötätuulta oli reilusti yli 10 m/s. Kanootin vauhti kiihtyi, laidat natisi ja aaltojen harjat vaahtoili. Nopeimmillaan menimme 11 km/h, mutta se oli jo liikaa. Keula rupesi sukeltamaan aallon sisään ja saimme vettä kanoottiin. Oli aika lopettaa. Ohjasin saaren rantaan ja jatkoimme meloen. Hurja meno jatkui, välillä kanootti lähti surffaamaan aallolla. Surfaaminen on mukavaa tyhjällä kanootilla, mutta täydessä lastissa olevaa kanoottia ei enää hallitse niin helposti ja meno oli riskirajoilla.

Änättikoski olisi varmaan pitänyt tarkistaa rannalta. Pituutta koskella on 500 m ja pudotusta 7m. Vesi oli alhaalla, mutta silti riitti vauhtia. Koski oli uudelleen kivetty siten, että oli tehty kivivalli noin 8 metrin välein vuorotellen eri rannasta hiukan keskivirran yli. Sai siinä jarrutella, että ennätti taittaa 5,5 metrisen kanootin yli 100 kg:n lastissa jokaiseen mutkaan. Vain yksi mutka epäonnistui noin puolessa välissä koskea, kun en saanut melaa veteen kivien vuoksi. Onneksi pääsimme parin kiven väliin niin ettei perä enää ollut virrassa. Vedimme kanootin kivien yli ja jatkoimme slalomradan laskua. Portit olivat vain turhan kovia. Kosken jälkeen olo oli mahtava, adrenaliini virtasi ja kädet tärisivät. Olisi ollut mukava kokeilla uudestaan ketterällä tyhjällä kanootilla.

Kuhmon Ontojärvi oli yhtä tuskaa. Oli retken tyypillisin keli, aurinko paistoi ja vastatuulta noin 10 m/s. Välillä tuntui, ettei kanootti liiku yhtään eteenpäin. Järveltä ylävirtaan nousevan joen ensimmäinen koski oli masentavan näköinen, virtaus ei ollut kova ja reitin löytäminen kivikosta oli tosi hankalaa. Kahlatessa koskessa tuli lisää yllätyksiä. Joki oli välillä syvä ja pusero kastui muustakin kuin hiestä. Seuraava koski oli jo kannettava, niin vähiin vesi meni. Kannoimme kosken yläosassa olevan varauskämpän pihaan ja kun ketään ei ollut paikalla ja oli jo ilta, asetuimme pihapiiriin leiriin. Illalla keskustelimme seuraavien päivien reitistä. Tiedossa oli, että joki vain pieneni ja nousua olisi vielä yli 30 metriä ja sen jälkeen vielä pikku jokea 80 km ja 120 metriä alas Pieliselle. Vesi loppuisi täysin. Karttoja katsellen yritin etsiä nopeinta mahdollista reittiä Pieliselle. Lopulta päätimme lähteä seuraavan järven jälkeen tielle ja kävellä 28 km Peurajärvelle. Ylävirta osuus jäi kokonaan pois ja alavirta osuus väheni alle puoleen, tosin 28 km kanoottia vetäen….

Pitkällä vetotaipaleella sovittiin tunnin vetovuorot 5 minuutin tauolla ½-tunnin välein. Alun innokkuuden jälkeen vauhti vakiintui 5-6 km/h. Suurin osa matkasta sujui mukavasti välillä herjoja heitellen. Autoilijat olivat todella ihmeissään, koska vettä ei ollut lähimaillakaan. Kaksi fillaristia tuli vastaan, joista ensimmäinen ei edes moikannut ja toinen sanoi ohi ajaessaan "päivää". Muistelimme ranskalaisia fillaristeja Lapissa, jotka jäivät juttelemaan 20 minuutiksi. Millainen ero onkaan ihmisissä. Loppumatkalla oli varmasti Suomen maanteiden pisin ja jyrkin ylämäki. Pohkeet olivat tulessa ja reissun ensimmäinen ja ainoa rakko alkoi ilmoittaa itsestään pikkuvarpaassa. Etukäteen en osannut aavistaa miten suureen arvoon reilun tonnin maksaneet kärryt nousisivat retken aikana. Olen monelle sanonut, että ilman niitä nimenomaisia kärryjä meidän reissu olisi todennäköisesti jäänyt kesken. Pahimmillaan kärryjen päällä oli yli 100 kg painoa pelkästään toisen pyörän varassa kivisessä rinteessä.

Puumalan ukkosmyrskyn jälkeen iltamelonta Saimaalla sujui mukavasti hyvissä olosuhteissa 7-8 km/h. Noin 50 % reitistä meillä oli tarkat 1:50 000 kartat, vain helpoimmat järviosuudet suunnistin GT-kartalla. Saimaalla tuli taas esille GT-kartan huonopuoli, vesistön tarkkuus ei riitä joka paikassa. Jouduimme tekemään noin 2 km lisälenkin, kun yksi salmi oli aivan umpeen kasvanut. Tietysti olimme siellä puolenyön aikaan pilkkopimeässä. Tarkoitus oli meloa seuraava iso selkä yöaikaan, mutta tuuli yltyi ja aallot olivat jo lähes metrisiä. Koko retken aikana ihmetytti, että tuuli harvoin tyyntyi yöksi. Parin kilometrin selän ylitys pilkkopimeässä sellaisessa tuulessa ei kiinnostanut, joten menimme maihin. Onneksi saari oli asumaton tai ainakin se osa oli, jonka näki taskulampulla. Telttapaikka löytyi, joten pikainen ruokailu ja nukkumaan noin 03. Aamulla olimme taas valmiit lähtemään seikkailuun vaahtopäihin. Aallokko oli selvästi suurempaa kuin yöllä, mutta kun aallot näki, oli melominen helpompaa.

Perille Espoon Rullaniemeen saavuimme 5.8 klo 16.05 auringon paistaessa ja merituulen puhaltaessa vastaan. Juhlimme paluutamme seuramme Espoon Eskimoiden vajalla ystävien ja tuttujen kanssa.

Matkaa tukivat / tuote:

  • FreeHeels / Patagonia-vaatteet ja muita varusteita
  • Kiinteistövälitys Marja Leino / Kanoottikärryt
  • Maanmittauslaitos / 1:50 000 maastokartat ja Karttapaikka netissä.
  • Marjatila Maukonen / Kanoottikärryt
  • North West Import / Kanootti ja Ortlieb-kuivapussit
  • Wenonah-Canoes / Kanootti
  • Geostar / GPS-sateliittipaikannin
  • IFI / Filmit ja kuvat
  • Greendoor / Hilleberg teltta
  • Suunto / Vector-ulkoilijan rannetietokoneet ja kanoottikompassi.


Monet ovat kysyneet tekisinkö reissun nyt, kun tiedän mitä se on?? Vastaukset ovat hiukan vaihdelleet mielialan mukaan, mutta nyt kolme kuukautta retken jälkeen voin sanoa, että KYLLÄ TEKISIN.

Risto Vilkki

« Takaisin

Kirjaudu sisään