Tulosta

Kevätretki 2005

teksti: Kari Valli
Kuvat: Eija Rintala, Arto Mynttinen ja Mikko Kovanen

Ensimmäisen lyhyen meriretken lauantainen aamu valkeni kirkkaassa auringon paisteessa, niin kuin sen oli jokainen retkelle osallistuva toivonut ja odottanutkin. Sää alkuviikosta ei ollut kovin hyvä eikä se siten antanut odottaa mitään hyvää tulevalle retkelle.

Retki alkoi ryhmän kokoontumisella vajalla tavallisella tavalla toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Lyhyen yhteisen palaverin ja tavaroiden pakkaamisten jälkeen ryhmämme suuntasi autoilla vajalta Kirkkonummen Linloon ulkoilusaaren rantaan. Ryhmä koostui retkimelojista: Eija, Mikko, Arto ja Kari.

Lähtiessämme melomaan Linlolta sää enteili jotain (?). Aurinko paistoi lämpimästi ja tuuli heikosti, kun meloimme pienten kauniiden luotojen ja saarten lomitse kohti sen kertaista retken päätavoitetta Inkoon puolella. Joukko meloi rauhallisesti ja maisemia katsellen ja ihaillen. Ilo ja innostus paistoi jokaisen kasvoista, voi tätä riemua ! Kirkkonummen Linlon, Upinniemen ja Porkkalan vesialueet, saaret ja luodot ovat kerta kaikkiaan upeat, joten voi olla, että retkiä tullaan tekemään useampia sinnepäin. Kirkkonummen alueet ovat todella erilaiset kuin tuntemassamme Suvisaaristossa. Kirkkonmummen vesialueet muistuttavat Tammisaaren luonnonsuojelualueen ympäristöä, jonne kesäinen pitempi meriretki suuntautuu tänä vuonna heinäkuun alussa.

Tämä lyhyt meriretki oli harjoitus pitkää meriretkeä varten myös pakkaus- ja melontataitojen osalta, jotka olivat talven aikana ruostuneet ja unohtuneet. Tämän saimme todeta tällä retkellä, tavaroita puuttui. Unohduksista huolimatta lainasimme toisillemme puuttuvia tavaroita, mikä vahvisti yhteishenkeä ja varmisti retken onnistumisen. Palataas’ takaisin retkeen ….

Meloimme siis läpi armeijan suoja-alueen, Upinniemen kärjessä. Armeijan saaret ovat myös maihinnousu kielletty -kylteillä varustettu kuin muillakin tavaroilla, joten emme uskaltaneet ilman lupaa nousta maihin, joten päädyimme tarkkailemaan luontoa kanootteistamme. Me tarkkailijat bongasimme useita pikkulintuja, lokkeja, harmaa haikaran (1 kpl) ja haukkoja (2 kpl). Uskoimme, meidän luontotuntemuksemme perusteella haukkojen olevan kalasääskejä elinympäristöstä johtuen, joopa joo.

Kuminaa ilmassa kuin ukkonen olisi jyrissyt, PuM, PuM…säännöllistä sellaista, ei siis ukkosta vaan Mäkiluodon pojat ne siellä tussauttelivat tykeillään. Pelottavaa olemme edelleen suoja-alueella melomassa, olimmeko siis lähitaistelualueen keskellä, se ajatus juolahti mieleeni. Katsoimme ympärillemme ja huomasimme yhdellä saarella punaisen lipun, mitä se tarkoittaa (?), …emme jääneet miettimään, vaan jatkoimme rauhallisesti melontaa ihaillen maisemia, …PuM, PuM.

Tuuli voimistui ja aallokkoa alkoi olla, joten nyt tarkkaavaisuus ja aallokkomelonnon taidot saivat otteen meistä jokaisesta. Rauhallisesti ja päättäväisesti meloimme eteenpäin. Otimme kursseja vastatuuleen, koska menosuuntaan nähden tuuli ja aallokko tulivat oikealta etupuolelta. Tuuli oli puuskainen ja aallokko ”hankala” . Päästyämme riittävän pitkälle lähemmäksi vastapäistä saarta käänsimme kanoottimme myötätuuleen ja annoimme tuulen ja aallokon auttaa meitä siinä, missä olimme tehneet oman työmme.

Siellä saaren rannassa otimme tuumaustauon ja päädyimme, että mennään nyt tarkastamaan aallokkotilanne ihan Upinniemen kärkeen, siis Porkkalanselälle.

Releet kiinni ja menoksi. Uups, joo sinne kärkeen tulessamme aallokot kasvoivat ja tuuli koveni. Yhteisestä päätöksestämme käännyimme takaisin suojaisille vesille MUTTA sitä ennen tarvitsimme hieman harkittua aallokkoharjoitusta. Otimme vuoden ensimmäiset tuntumat yli metrisistä aalloista, joiden harja vaahtoi ja osaksi ”rikkoutui”. Nokka vastatuuleen ja pompporadalle. Hetken pompporataa ja seuraavaksi loivaa kääntymistä ja/tai osittain paikallaan kääntymistä… varovasti, ettei sivuaallokko tule ja horjauta meitä ympäri.

”Tarkkaile aallokkoa ja teen harkittu liike”, mietin kanootissani. Onnistuimme harjoitteluissamme ja saimme kajakkimme nyt SURFFAUKSEEN ja ei muuta kuin menoksi ja nauttimaan kyydistä…

Kokemus tuntui meissä niin paljon, että elistömme tarvitsi energiaa. Jahas, olisiko se ruokatauko sopivassa saaressa paikallaan. Olimme aiemmin jo bonganneet sopivia saaria, joista valitsimme yhden, jonne nousimme maihin. Ruokailun lomassa vaihdoimme aallokosta tuntemuksia ja kokemuksiamme. Jokaisen kysymys toisillemme oli: ”No miltäs tuntui (?)”.

Ruokailtuamme saarella teimme lyhyen kävelyretken, jotta jalat saisivat liikuntaa ja muutenkin kävely teki hyvää.

Otimme tauon aikana saarelta suunnaksi Porkkalan eteläkärjen, koska näytti taas siltä, että sää olisi suotaisa meille. Siinä meloessamme eteenpäin melontaelämä tuntui ihanalta..hmm tuuli hyväili selkäämme.

Upinniemen kärjen viimeinen saari oli nyt vieressämme oikealla ja edessämme oli se sama myräkkä, jonka olimme jo kokeneet Upinniemen länsipuolella. ”Onko kaikki valmiit ylittämään Upinniemen ja Porkkalankärjen välisen aavan”, olivat siis ja ei muutakuin menoksi.

Aallokot kasvoivat mitä syvemmälle aavaa me etenimme, aaltoa tuli oikealta sivulta tai etuoikealta, tästä ei kuivin kasvoin pääse läpi, ajattelin. Aaltoa tuli yli kannen ja päälle. Aalloja tuli ja meni, joten sopivan melontarytmin avulla etenimme, yritimme löytää oikeita ”polkuja” aallokossa. Aaltoa katosi kajakkiemme alta silloin tällöin, ja josta seurasi pieni pudotus.. humps, ne tuntuivat vatsassa.

”Melontaa, melontaa, tuen ottamista…seuraavan aallon annan mennä ohitseni ja siten taas melontaa”, tälläistä siinä itse mietin. Ainoa huoli myräkässä oli ryhmän koossa pysyminen, mitä tehdä, kun kaveri tarvitsee apua, kun itselläkin on täysi työ tarkkailla aallokkoa. Ulompana aavalla aallokko on hieman rauhallisempi kuin rannan lähellä, koska rannalta alkaa tulla vasta-aallot ja merenpohja nousee, joka nostaa aallokkoa ja terävöittää aallokon reunaa. Joten, jos Ei ole tarve mennä maihin, on hyvä pysyä kauempana rannasta. Meillä oli tarve mennä rantaan eli suojaiseen paikkaan, Porkkalankärjen Tulliin, joten saimme siis kokea ne suuremmat ja terävimmät aallot.

Porkkalan Tullin suojaisessa lahdessa joimme juomia ja tarkistimme kansitavaroiden kiinnitykset ja hetken päästä olimme takaisin siellä, mistä tulimmekin. ”Melontaa, melontaa, tuen ottamista…seuraavan aallon annan mennä ohitseni ja siten taas melontaa”. ….

Porkkalankärjessä oli tosi tyyntä, ei mitään tietoa mistään myräkästä, missä olimme olleet. Se tuntui aivan ihmeelliseltä. Porkkalankärjessä nousimme maihin ja aloimme purkaa tavaroitamme kajakeistamme leiriytymistä varten. Teltat ja yhteinen sadekatos kuntoon ja sitten tutustumaan Porkkalankärjen saloihin. Osalle meistä Porkkalankärjessä oleminen/vierailu oli ensimmäinen kerta, joten siksi pieni reippailu teki meille hyvää.

Kalliolla pelailimme dominoa ja nautimme pienet ”ryypyt” b-vitamiiniä, jota oli elimistöstä kulunut päivän aikana. Nautimme illan viimeistä auringonsäteistä ja painuimme nukkumaan. PuM, PuM jatkui ja jatkui merellä. Kohta hiljaisuus kuitenkin laskeutui merelle.

PUUM, PUUM alkoi klo 5:n tai 6:n aikaan jollakin isommalla tykillä, ”mistä niillä riittää intoa ampua”, ihmettelin siinä herättyäni mutta kohta nukahdin uudestaan, kunnes heräsin 9:30, siinä missä muutkin paitsi Eija, joka oli jo odotellut meidän herrojen heräävän.

Lähdimme kello 11:sta aikaan Porkkalan kaupalle kahville, jonka halusin heille näyttää tutusmista varten. Nautittuamme kahvit ja hillomunkit lähdimme kotimatkalle mutkan kautta. Tämä mutka piti ehdottomasti bongata, koska siitä voisi olla hyötyä, jos joutuu poikkeavan merenkäynnin takia muuttamaan kurssia. Päästyämme sinne se ”mutka matkalla” paljastui pieneksi kannakseksi, jonka läpi voi ja jaksaa kantaa kajakit. Kannas oli noin 50 metriä pitkä. Kannaksella pidimme retkemme viimeisen tauon. Autoille ei ollut enää matkaa kuin 40 minuuttia. Olimme niin lähellä Linlo-saarta.

Palattuamme lähtöpisteeseen sunnuntaina klo 16:30 pieni haikeus kosketti meitä, tässäkö tämä sitten oli (?). Tavarat ja kajakit autoon ja menoksi. Viimeiset kokemuksemme vaihdoimme Kivenlahden Teboil-huoltoasemalla ennen vajalle tuloamme ja ryhmän kotiutumista. Yhteenvetona voin itseä sanoa meidän kaikkien puolesta: Tämä retki jäi meidän mieleemme kauniista Kirkkonummen saarista ja aallokkokokemuksista.

Yhtykää kokemukseemme kuvasarjan avulla, jonka Erja, Mikko ja Arto ovat sen teille tehneet.


« Takaisin

Kirjaudu sisään