Arkisto heinäkuu, 2015

Retkikurssi 29-30.8.2015

30.07.2015

Kurssi on suunniteltu innokkaille melojille, jotka haluavat päästä tutustumaan meriretkeilyyn mukavassa seurassa. Enemmänkin meloneet ovat tervetulleita mukaan. Matkamelonnan lisäksi, käydään läpi navigointia, kajakin pakkaamista ja Eskimoiden ryhmäretkeilyn tapoja ja turvallisuusasioita. Sääolosuhteiden mukaan sitten muutakin mukavaa toimintaa.

Kokoontuminen lauantaina klo 9:00 vajalla. Suunnitelman mukainen kohde Bylandet, mutta sää ja muut tekijät voivat luonnollisesti  lopulliseen reittivalintaan. Palaamme vajalle sunnuntai iltana. Melontapäivän pituus n 20-25 km.

Melonta-aika n 5 tuntia päivässä, matkalla pidetään ainakin kaksi taukoa, joista toisella nautittaan lounas, eli varaa eväät valmiiksi.

Ruokaa tarvitset kahta lounasta, päivällistä ja aamiasta varten. Varaa lisäksi välipalaa ja ehkä pientä naposteltavaa matkan varelle. Lauantai iltana luultavasti mahdollisuus paistaa ruokaa nuotiolla, mutta retkikeitin hyvä varata mukaan. Vettä vähintään 3 litraa päivää kohden.

Lisäksi tarvitset teltan, makuualustan ja makuupussin. Kuivaa ja lämmintä vaatetta iltaa varten. Kannattaa huomioda, että sää saattaa muuttua.

Ilmoittautuminen ja mahdolliset kysymykset:

retket@espooneskimot.fi

Retken vetäjänä toimii Jussi Ruohonen.




Melonnan jatkokurssi

18.07.2015

Melonnan jatkokurssi

Merimelonnan jatkokurssilla opettelemme merikajakin tehokasta ja energiataloudellista hallintaa erilaisissa tilanteissa ja olosuhteissa.Opettelemme myös toimimaan oikein ja tehokkaasti pelastustilanteissa. Kurssin tarkoituksena on ensisijaisesti kehittää osallistujien yleistä melontatilanteen hallintaa ja tajua, sekä luoda vankka taidollinen pohja edistyneen merimelonnan harjoittelulle. Ja tottakai innostaa osallistujia aktiivisesti kehittämään taitojaan ja nauttimaan melonnasta vielä enemmän.

Toteutus:

Kurssi toteutetaan kolmen päivän aikana klo 18.00 alkaen vajalla. Kurssipäivät ja aiheet ovat

10.8. Perusmelontatekniikat
20.8. Edistyneemmät kajakin ohjaustekniikat
24.8. Tuennat ja pelastautumiset

On suositeltavaa, että osallistuja osallistuu jokaiselle kurssikerralle, mutta se ei ole pakollista, osallistua voi vaikka vain yhdelle kurssikerralle. Jokainen kurssikerta kestää noin 2,5 tuntia. Kurssi on maksuton!

Kenelle kurssi sopii:

Kurssi sopii kaikille Eskimoiden jäsenille, joille alkeiskurssitekniikatovat jo hyvin hallussa ja melontakilometrejä on kertynyt jonkin verran. Ennen kaikkea kurssilaisten tulisi olla halukkaita kehittämään taitojaan ja oppimaan uutta. Jokainen kurssille tulija voi suorittaa opeteltavia asioita oman mukavuustasonsa mukaisesti. Kurssilla harjoitellaan asioita, joissa kaatuminen ja uiminen ovat osa toimintaa. Myös osa melontatekniikoista on sellaisia, että vahinkokaatumisia voi tapahtua. Hyvä uimataito on siksi välttämätön.

Tarvittavat varusteet:

- Melontavaatetuksen tulisi suojata tuulelta ja roiskeilta ja olla vedenlämpötilan mukainen.
- Vaihtovaatteet vedenpitävästi pakattuna
- Juotavaa (sekä lämmintä että kylmää)
- Seuralla ja kouluttajilla on tarvittavat varusteet, joten kenenkään ei tarvitse hankkia mitään

Kouluttajat Maare Heinikoski ja Ulla Pellinen.

Ilmoittautumiset Maarelle, Maare.heinikoski@elisanet.fi. Kurssille otetaan enintään 8 osallistujaa.




Eskimo-takkeja!

14.07.2015


Edellinen Eskimo-takkitilaus, ei onnistunut, joten kokeilemme nyt kokonaan eri tavarantoimittajaa.
Hinta: 69€ (sis. alv ja painatus)
Malli: sekä miehille että naisille omat mallit, koossa XS-XXL (miehille myös 3XL)
Väri: musta harmailla yksityiskohdilla tai tummansininen kirkkaan sinisillä
Painatus: hihaan painetaan Eskimo-logo noin koossa 7x7cm
Sovitus: takkeja ei saada yhteissovitukseen, mutta kukin voi käydä itse sovittamassa takkeja Seuravaate-yrityksessä (os. Wallininkatu 7 00530, Helsinki, puh. 045 6710562). Sovitusaika 20.7.-8.6. ma ja pe 10-16.30 ja ti,ke,to klo. 10.00 - 18.00. (paitsi 21.-23.7. klo 10-17). Alempana on linkki takkeihin, josta löytyy myös mallien mitat, joiden perusteella voi myös tilauksen tehdä.

Lisätiedot ja tilaukset
: rekisteri (at) espooneskimot.fi

Tilaukset 9.8. mennessä! Ilmoita tilauksen yhteydessä nimi, malli (miesten vai naisten), koko, väri ja sähköpostiosoitteesi. Maksutiedot ilmoitetaan tilauksen tehneille myöhemmin. Huom: Tilaus on sitova!

Ja ei kun takkiostoksille!






Talkoot huomenna 15.7. klo 18

14.07.2015

Hei eskimot,

huomenna 15.7. on taas kuukausitalkoot vajalla alkaen klo 18. Tule paikalle laittamaan tukikohta kuntoon ja nauttimaan talkooherkuista!

-EsEs johtokunta